Heiheii, nähdään ensi kesänä!

Mä oon jo niin tottunu siihen, että itken kaikkien läksäreissä. Normaalisti olen siis se raivostuttava henkilö, joka ei vaan pysty pidättämään kyyneleitään kun jotain muutoksia tapahtuu.

Tässä viimesen puolen vuoden aikana on ollu jo neljät läksiäiset ja jokaisissa oon itkeny. Olin siis henkisestikin valmistautunut siihen, että varsinkin omissa läksiäisissä tulisin luultavasti itkemään (ja paljon!). Kaikkien suureksi yllätykseksi näin ei kuitenkaan käynyt, eikä ollut edes lähellä! Ehkä se on sitten niin eri asia itse lähteä kun katsoa kun joku hyvä kaveri lähtee pois. Tässä on itsellä kuitenkin edessä luultavasti niin monet kivat seikkailut ja niin paljon uutta, että mitä sitä nyt itkemään. Eikä aikaakaan kun oon jo takasin täällä tallustelemassa näitä samoja tuttuja katuja.

Takana on siis nyt viimeisetkin läksiäiset ja lähtö on entistä lähempänä.

Viimeisiä läksiäisiä vietin niitten kaikkein rakkaimpien kavereitten kanssa, pienen pienessä porukassa. Istuskeltiin iltaa täällä meillä, syötiin tapas-tyylisiä pikkupurtavia (ihan espanjalaiseen tyyliin), siemailtiin viiniä (ja ehkä vähän jotain muutakin) ja laulettiin sydämemme kyllyydestä Singstaria.

Sain myös aivan ihanan läksiäislahja-CD:n, joka sisälsi sekä kuvamateriaalia viime vuodesta että biisejä, jotka "säestivät vuotta 2008".  Kyllä tota kaipaa kuunnella, sitten kun koti-ikävä iskee!

Kellon lähentyessä kahtatoista lähdettiin kohti keskustaa ja tanssilattioita. Baarin vaihdon jälkeen tutuilla tanssilattioilla tuntu kun olisi jälleen viime kevät ja se hullu baariputki. Mutta voi kun oli kiva ilta. Ihanaa, että kaikki pääsitte tulemaan. Teitä tulee kova ikävä!