Ensimmäisiä päiviä Valenciassa

Pari päivää ollaan siis tässä nyt tutustuttu kaupunkiin. Eilen kiertelin kaupunkia ensimmäisen kerran yksin. Olin varma, että eksyn (Oon tunnettu huonosta kartanlukutaidosta :D), mutta en sittenkään! Oikein sulavasti meni. (Tosin katsoin karttaa varmaan sata kertaa. :D). Ensiksi suunnistin tonne kaupungin toiselle puolelle etsimään Centro de Idiomas –nimistä paikkaa, jossa mun on tarkotus suorittaa espanjan kurssi. Talon löysin hyvin, mutta sisäänkäynti olikin eri puolella, mitä luulin ja sen takia sitten kiertelin ja kaartelin vähän ylimääräistä. Kun sitten vihdoin löysin tieni sisään alkoi sihteerin etsintä. Luovin itseni kaikkien pikkulasten välistä (en tiiä, mitä ne siellä yliopiston tiloissa teki) ja pääsin sellasen erittäin mukavan naisen juttusille, espanjaksi tietenkin. Juttelutuokion tuloksena mulla on ens maanantaiksi varattu sieltä kielitesti, jonka mukaan tuleva espanjanryhmäni määräytyy.  Iik! Vähän jännittää muistanko enää mitään mistään kieliopista.

Sieltä matka jatkuin keskikaupungille. Tuntu aivan mielettömältä kävellä  tuolla auringon laskiessa sellasen ison puutarhan ylittävällä sillalla, josta näkymät oli niin ihanat. Näytin varmasti typerältä siellä yksin hymyillessä ja hihkuessa.

Ohitin myös tällaisen ison liikenneympyrän, joka näytti niin nätiltä illan hämärtyessä.

Löysin kun löysinkin sieltä tieni ns. pääostoskadulle. Toinen toistaan kivempiä vaatekauppoja. Pakko oli yrittää vastustaa kiusausta, että matkalaukku mahtuu kiinni vielä tulevaan kämppäänkin siirtyessäni. Ostin vaan pari kivaa paitaa. Niin ja sitten pyyhkeitä tulevaan asuntoon. Se olikin omanlaisensa haaste, sillä Valenciassahan ei ole vain yhtä El corte inglésin tavarataloa, vaan ainakin kolme. Ja kaikissa ei tietystikään myydä kaikkia tavaroita vaan ensiksi piti etsiä OIKEA El corte inglés, että pääsin pyyheostoksille. No loppu hyvin, kaikki hyvin ja nyt löytyy pyyhkeitä.

Kaiken kävelyn tuloksena, kaaduin melkein suoraan sänkyyn ja nukahdin.  Saman teki myös hostellitoverini, joka oli ollut koko päivän kämpänmetsästyksessä. Jennika eksyi myös ehkä jopa mun puolesta sen retkellä :D.

Tämä päivä alkoi laiskasti. Viimein joskus puolenpäivän jälkeen saatiin raahattua itsemme yliopiston kansainvälisten asioitten toimistoon hoitamaan ilmoittautuminen. Siellä täti papatti hirveetä vauhtia ja tunsin itseni täysin idiootiksi kun olin kokoajan vaan toistamassa ”Perdón” ”Qúe?” No, viimein tajuttiin, että joudutaan käydä ilmoittautumassa myös toisen kerran ns. omalla kampuksellamme. Etsiä sieltä joku sihteeri sekä oma koordinaattorimme, jonka kanssa joudutaan sumplimaan kurssivalinnat. Huoh! Kyllä tää on niin hankalaa täällä.

Muutamia kuvia matkan varrelta.

Tänään olen myös käynyt katsomassa tulevaa kämppääni tuolla kaupungin toisella laidalla. Taas löysin hyvin perille (ehkä olen kehittänyt sittenkin suunnistuksessa siitä kun nellin kanssa joskus muinoin eksyttiin liikkatunnilla metsään kun ei osattu suunnistaa :D) Puhelut vuokraemäntäni kanssa olen hoitanut espanjaksi eikä ole ollut edes ongelmia! Oon niin ilonen, että oon pystynyt siihen sairaanloisesta jännityksestä huolimatta. No, loppuen lopuksi vuokraemäntäni joutui johonkin kokoukseen ja kämppää tuli näyttämään sen (ei mitenkään niin huonon näkönen) poikaystävä. Sen kanssa juttelu ei ollutkaan sitten yhtään niin helppoa jostain kumman syystä :D.

Ikäväkseni täytyy todeta, että kämppään päästyäni koin tän reissun ensimmäisen vastoinkäymisen. Kämppä ei oikein vastannut mun kuvitelmiani. Ainut plussa siinä oli se mun huone, joka oli kiva. Koko kämppä on siisti, ei siinä mitään, mutta jotenkin en vaan kuvitellut, että nää kämpät täällä on näin pieniä (kuulemani mukaan siis ilmeisesti aika useat on aika minikokoisia). Lisäksi kämppä on viidennessä kerroksessa eikä siellä ole hissiä. (No, täytyy ehkä ottaa ne kaikki miljoonat portaat  hyötyliikuntana.) Ihmiset, ketkä siellä nyt asu vaikuttivat tosi mukavilta. Harmi vaan kun yks niistä lähtee kun mä meen sen tilalle ja kaks parin viikon päästä. Jännityksellä odotan siis millasia uudet kämppikset tulee olemaan.

No lisää kämpästä kun sinne pääsen (ehkä huomenna?)Ja niin, kattelaan nyt millaselta toi tulee loppuen lopuks vaikuttamaan, jos tulen inhoomaan siellä asumista, meinaan kyllä etsiä uuden kämpän. Aika näyttää! Pitäkää kaikki mulle sormia ja varpaita ristissä.

Tällä hetkellä istun täällä hostellin keittiössä. Aivan ihan ilmapiiri koko hostellissa. (Hostelli on Red Nest tässä keskustassa) Vähän väliä tähän tulee ihmisiä kyselemään ketä oon ja mistä oon ja muuta sellasta. Äskenkin juttelin vaikka kuinka pitkään yhden italialaisen pojan kanssa.

Hostellista muutamia kuvia tähän väliin.

Tähän loppuun vielä jänniä juttuja Espanjasta:

• Täällä on tällä hetkellä n. 20 astetta lämmintä, joka tarkottaa meille suomalaisille kevättakkia ja pakahtumista jopa siinä. Paikalliset sen sijaan kulkevat täällä vielä toppatakeissa, eivätkä näytä edes hikoilevilta.
• Espanjassa on täysin normaalia sanoa täysin tuntemattomalle ”Hola”. Täällä ei voi myöskään välttyä ”Qué guapa”- huudoilta.
  
• Espanjaisen kännykkäliittymän aktivoimiseksi täytyy sillä ensiksi puhua 2 minuuttia. Älkää siis tehkö niin kuin minä ja menkö kolmea kertaa kännykkäliikkeeseen valittamaan sen epätoimivuutta (ja arvatkaa vaan hävettikö! Olin varmaan aivan tulipunainen sen kolmannen reissun jälkeen kun kännykkä lopulta toimi)
  
• Espuma tarkoittaa espanjaksi muotovaahtoa eikä suinkaan lakkaa, jota luulin ostavani :D. Kannattaa myöskin katsoa tarkkaan ostaako hoitoainetta vai shampoota. (Jennikalla on puolestaan tästä kokemusta :D)
  
• Ikinä ei tiiä, kuka on poskisuudelmatyyppiä täällä. Joskus kätellään ja sitten taas joskus vaihdetaan poskisuudelmia. Tää aiheuttaa hankaluuksia tapaamisilla :D (Sitäpaitsi musta tuntuu, että näytän suht idiootilta poskisuudelmia antaessani ;D)

Kuvia tulee heti taas kun tämä hostellin netti suostuu ne lataamaan. Kärsivällisyyttä! (sitä mäkin täälllä Mañana maassa opettelen :D)

Helsinki-Kööpenhamina-Madrid-Valencia

Hengissä ollaan. Ensimmäinen puoli päivää Valenciassa takana ja kaikki tuntuu niin kovin ihmeelliseltä. Ei tätä oikein vielä edes tajua. Alitajuisesti luulen vieläkin, että tänne on tultu viettämään vaan viikon lomaa, mutta oikeasti todellisuus on jotain ihan muuta. Puoli vuotta elämää, joka on niin kovin erilaista entiseen verrattuna.

Kolmen tunnin katkonaisten yöunien jälkeen kello soi kolmelta (siis yöllä.) Pikapikaa valmiiksi ja matkalaukut kiinni. Oma huone näytti hassulle. Ei siellä ollut oikeastaan enää mitään niitä tavaroita, jotka teki siitä mun huoneen. Lentokentällä matkatavaroiden epätoivoista punnitsemista. Lopulta mittari näytti 22.3. Onneks ei kiltti virkailijasetä siitä mitään sanonut, hymyili vaan ja toivotti hyvää matkaa. 

Hei heii Suomi ja talvimaisema! (otettu muuten meijän kotipihalta)

Matka meni lepposasti (vaikkakin jokseenkin väsyneesti), ja suuremmilta häskingeiltä vältyttiin. Vaihtoajat oli pitkiä, mutta onneksi oli seuraa. Köpiksessä näytettiin zombeilta kun väsytti niin paljon ja keskityttiin vaan silmien auki pitämiseen, kun taas Madridissa lenteli jo perhosia vatsassa. Oltiinhan sitä kuitenkin saapuvuttu jo tulevaan kotimaahan ;).

Oli kuulkaas outo tunne katsella lentokoneen ikkunasta tulevaa kotikaupunkia kun kaarrettiin lopulta 11 tunnin matkustamisen jälkeen siinä päällä . Kateltiin eri kaupunginosia ja yritettiin hahmottaa kokonaiskuvaa. Ja voi kun Valencia näyttikin kauniilta siinä auringon paisteessa! Kapteeni kuulutti lämpötilan olevan 19 astetta. Ei oltu uskoa korviamme, 19 astetta tammikuussa! (ja meillä viisailla suomalaisilla oli tietysti talvitakit mukana :D)

Laskeuduttuamme huomasin, että kaikkien yllätykseksi jopa mun rakas matkalaukkuni päätti seurata mua tänne asti eikä jäänyt Köpikseen tai Madridiin hengailemaan. (Ne, jotka mut tuntevat, voivat vaan kuvitella, miten paljon hypin ilosta Valencian lentokentällä.) Voi kun tuntu hyvältä!

Hostelliin päästiin ja tämä vaikuttaa oikein mukavalta, varsinkin henkilökunta on tosi avulias.  Lisäks meillä on ilmanen langaton netti täällä! Ja mitäs meidän huoneesta sanoisin. No, se mukailee mun tulevan huoneen väriä. Kuten kuvasta näette, seinät on keltaset ja niissä on sekä oransseja, ruskeita että punasia palloja ja raitoja. Varsin värikästä :D 

llalla käytiin ensimmäistä kertaa kiertämässä kaupunkia. Kunnon espanjalainen tunnelma kun kadut on täysiä vaikka kello on jo puoli yhdeksän illalla. Tykkään paljon! Ja viistoista astetta oli vielä lämmintäkin. Ja Plaza de Auyntamiento oli niin kaunis. Yllätyin muuten positiivisesti mun espanjan taidoista kun heti saatiin hommattua prepaid-liittymät, eikä ollu ees hankalaa! Kyllä tää tästä pikkuhiljaa lähtee kehittymään. Huomenna uusi päivä ja uudet haasteet kielen kanssa.

Kohta iskee paniikki, 2 yötä!

En voi tajuta, että aika on mennyt näin nopeasti. Vielä muutama viikko sitten valittelin kun ei ollut mitään tekemistä (lue: ei töitä eikä koulua), mutta nyt tuntuu, että aika loppuu kesken. Herranjumala, lähden ylihuomenna! Tähän aikaa kahden päivän päästä olen toivottavasti päässyt perille Valenciaan ja ehtiny jo tutkailla hiukan ympäristöä. 

Tuntuu niin oudolta ja ihmeelliseltä! Niin ja vihdoin on alkanut myös jännittämään. Tällä hetkellä ei oikein tiedä, miten päin sitä olisi. Ehkä on ihan hyväkin, että kiirettä pukkaa päälle niin ei ehdi NIIN paljon panikoimaan. Tyypiltäni olen nimittäin erittäin kova stressaamaan ja huolehtimaan. Koulukavereille on sanottu heipat niin kuin myöskin osalle ystävistä, mumminkin kävin tänään hyvästelemässä. Huomenna ois sitten tiedossa viimeiset illanistujaiset suomikavereitten kanssa piiiitkään aikaan. Ei ihme kyllä vieläkään itketä, vaikka jokseenkin haikea mieli onkin.

Kiirettä on pitänyt myös pakkauksen kanssa. Olen siis jopa saanut tehtyä sen melkeimpä kokonaan! Ja sekö vasta ihme onkin. (Olen siis todella viime hetken pakaaja :D) Tämänhetkinen laukun paino näytti puntarissa 17 kiloa. (Hurraa! Ei vielä yhtään ylimääräistä) Siinä se nyt ois, mun elämä pakattuna laukkuun.

Kuvasta puuttuu tottakai vielä käsimatkatavarat, joita tulee varmaankin aikamoinen vuori. Pitäis tietokone ja tollanen järjestelmäkamerakin saada jotenkin mahtumaan mukaan. Ja niitten päälle tottakai vielä vähän vaatteita ja kaikkea pientä. Mahdan kyllä olla aikamoinen näky tavaroineni :D

Kaikkea pientä on jäänyt tässä matkanvarrella tekemättä ja nyt myös niihin menee aikaa. Tälläkin hetkellä lataan tietokoneelleni cd:itä, jotka ehdottomasti haluan mukaan, mutta joiden koteloita tai varsinaisia levyjä en jaksa alkaa raahata. Kaverin vinkistä tulostelin myös passikopioita, joita kuulemma tarvitsee jopa bussikortin hankkimiseen.

Lopuksi haluan laittaa vielä kuvan, jossa näkyy saamiani ihania läksiäisjuttuja. Kiitos kaikille hyvän matkan toivotuksista :). Koitetaan pitää yhteyttä tässä keväänkin aikana. Yritän päivitellä tätä blogia niin usein kun mahdollista ja tottakai kuulumisia/posteja saa (ja pitääkin mielellään) lähettää myös sinnepäin maailmaa. 

Heiheii, nähdään ensi kesänä!

Mä oon jo niin tottunu siihen, että itken kaikkien läksäreissä. Normaalisti olen siis se raivostuttava henkilö, joka ei vaan pysty pidättämään kyyneleitään kun jotain muutoksia tapahtuu.

Tässä viimesen puolen vuoden aikana on ollu jo neljät läksiäiset ja jokaisissa oon itkeny. Olin siis henkisestikin valmistautunut siihen, että varsinkin omissa läksiäisissä tulisin luultavasti itkemään (ja paljon!). Kaikkien suureksi yllätykseksi näin ei kuitenkaan käynyt, eikä ollut edes lähellä! Ehkä se on sitten niin eri asia itse lähteä kun katsoa kun joku hyvä kaveri lähtee pois. Tässä on itsellä kuitenkin edessä luultavasti niin monet kivat seikkailut ja niin paljon uutta, että mitä sitä nyt itkemään. Eikä aikaakaan kun oon jo takasin täällä tallustelemassa näitä samoja tuttuja katuja.

Takana on siis nyt viimeisetkin läksiäiset ja lähtö on entistä lähempänä.

Viimeisiä läksiäisiä vietin niitten kaikkein rakkaimpien kavereitten kanssa, pienen pienessä porukassa. Istuskeltiin iltaa täällä meillä, syötiin tapas-tyylisiä pikkupurtavia (ihan espanjalaiseen tyyliin), siemailtiin viiniä (ja ehkä vähän jotain muutakin) ja laulettiin sydämemme kyllyydestä Singstaria.

Sain myös aivan ihanan läksiäislahja-CD:n, joka sisälsi sekä kuvamateriaalia viime vuodesta että biisejä, jotka "säestivät vuotta 2008".  Kyllä tota kaipaa kuunnella, sitten kun koti-ikävä iskee!

Kellon lähentyessä kahtatoista lähdettiin kohti keskustaa ja tanssilattioita. Baarin vaihdon jälkeen tutuilla tanssilattioilla tuntu kun olisi jälleen viime kevät ja se hullu baariputki. Mutta voi kun oli kiva ilta. Ihanaa, että kaikki pääsitte tulemaan. Teitä tulee kova ikävä!

Creo que tengo la habitación

Espanjaan vaihtoon lähtemisessä hankalin asia mulle on ainakin ollut asunnon etsiminen/löytäminen. Sadat ilmotukset on selattu ja karttoja katseltu.  Mistäpäin haluan asunnon? Minkä hintanen se saa olla? Entä miten uskallan luottaa vuokranantajaan? 

Monen espanjankielisen mailiyritelmän (sen sanon, että varmasti on ollut mielenkiintoista vastapuolella lukea mun maileja kun välillä sanat eivät ole hallussa ja kielioppikin kaukana unohduksissa) jälkeen uskon vihdoin, että mulla saattaa sittenkin olla asunto valmiina jo odottamassa (mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa). Vuokranantaja on vaikuttanut oikein mukavalta ja vastaillut kaikkii typeriinkin kysymyksiin. Kuviakin paikasta olen nähnyt. Oikein kivalta vaikuttaa, vaikka täytyy sanoa, että erityisesti värimaailma vaatii kyllä totuttelemista, sillä mun huoneen seinät ovat keltaiset, niinkuin myös olohuoneen. Ruokahuone sen sijaan on kokonaan sininen. Näin sitä taitaa mustavalkoinenkin ihminen joutua väriloiston keskelle!

Mutta huoneesta enemmän, jos (ja kun) pääsen sinne. Varsinainen vuokrasopimus alkaa helmikuun ensimmäisestä päivästä, mutta olen sopinut, että voin mennä katsomaan paikkaa jo heti 29. päivä. Peukut pystyyn siis tämän asian suhteen!

Huoneeni täällä Suomessa tyhjenee pikkuhiljaa. Tutut valokuvat lähtevät seiniltä ja tavarat tungetaan pahvilaatikoihin. Epätoivoisesti yritän miettiä mitä kaikkea tulen puolen vuoden aikana tarvitsemaan. Tilaa on kuitenkin loppujen lopuksi todella vähän ja lentokoneen painorajoituksetkin tulevat vastaan aika nopeasti. Tärkeimmät vaan mukaan ja loput pahvilaatoikoihin (helpommin sanottu kuin tehty).

Ensimmäiset läksärit on jo takana, mutta vielä kahdet edessäpäin. Vihdoin on päivätkin niille saatu sovittua. Ei ole niin helppoa saada monien ihmisten kalentereista raivattua tilaa. Huippua kuitenkin, että ehtii nähdä vielä kaikkia kivoja ennen lähtöä.

Aika menee nopeasti, 14 päivää ja sit se on Adiós!

 

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Tästä vuodesta tulee toivottavasti jännittävä, paljon uusia seikkailua ja kokemuksia. Erilainen tästä ainakin tulee, se on varmaa. 

Tämä tyttö lähtee tammikuun 28. päivä kohti Espanjan itärannikkoa ja Valenciaa, jossa tulen viettämään seuraavat 5,5 kuukautta opiskelijavaihdossa Univerdidad de Valenciassa Tarongersin kampuksella. Täällä Suomessa opiskelen tradenomiksi, joten kaikenlaisia liike-elämän kursseja tuolla olisi tarkoitus suorittaa. Alustava Learning Agreement on tehty, paikan päällä näkee sitten tarkemmin, mitä nuo kurssit tulevat lopullisesti olemaan. 

22 päivää aikaa saada kaikki kuntoon ja valmiiksi. Suunnitelmat opiskelijavaihtoon lähtemisestä varmistuivat joskus melkeimpä vuosi sitten, mutta jotenkin kuitenkin sitä tuppaa aina jättämään kaikena viime tinkaan ja tekemistä on nyt ihan kiitettävästi.  Ohessa jonkunnäköistä listaa kaikista tärkeimmistä hommista.

• paperit tulevaan kouluun lähetettyinä
• eurooppalainen sairasvakuutuskortti hankittu
• vakuutus heinäkuun loppuun hankittu 
• kelan paperit täytetty ja lähetetty
• Erasmus-apurahahakemus jätetty
• lennot ostettu 
• hostelli neljälle ensimmäiselle päivälle varattu
• matkalaukku hankittu 
• luottokortin hankinta -working on it (huomenna Sampopankkiin)

• asunto Valenciassa -hankalampi asia. Nyt ilmeisti kävi nimittäin niin, että ns. tulevan asuntoni vuokranantaja osottautui huijariksi. Ainakaan hänestä ei ole kuulunut mitään yli viikkoon. Pitkä tarina, mutta ei vaivuta epätoivoon. Jos hänestä ei nyt muutamaan päivään kuulu mitään, on aika alkaa etsiä uutta asuntoa (joita onneksi näyttää olevan ihan kiitettävästi saatavilla). 
• huoneen tyhjennys Suomessa - working on it. Tänään aloitin ja huh mikä urakka! Pitäisi osata päättää mitä lähtee mukaan, mitä roskiin ja mitä varastoon. 

Paljon tehtävää ja hyvästejäkin pitäis sanoa niin monille rakkaille ihmisille. Kyllä tämä tästä, pikkuhiljaa.